Haluamme uudistaa käsityksen rakennusalasta vuoteen 2028 mennessä.
Ihmiset ja yhdessä tekeminen muovaavat tarinamme, joka alkoi jo vuonna 1987.
Moni tunnistaa sen – vanhan talon ominaistuoksun, jota kutsutaan ”mummolan hajuksi”. Se voi herättää nostalgisia muistoja, mutta sisäilma-asiantuntijalle se on merkki mahdollisista ongelmista. Haju voi kieliä ilmavuodoista, lahovaurioista tai mikrobikasvustoista rakenteissa. Tällöin on aika ryhtyä toimenpiteisiin paremman sisäilman puolesta.
Teknologia, tarkkuus, käden taidot ja läpinäkyvä kommunikaatio kuuluvat toimintamallimme ytimeen.
IP Heikkilän ja Oululaislähtöisen mutta jo valtakunnalliseksi laajentuneen Temrexin yhteistyö on aloitettu jo vuonna 2016.